Académique Documents
Professionnel Documents
Culture Documents
t saivat entist enemmn mrysvaltaa, kun vaali suoritettiin maksettujen verojen mukaan.
Ksitylismestarien osuus raatimiehist vheni. Kun tehtv kulki islt pojalle, syntyi su
isia raatimiesdynastioita. Pormestarit valittiin samalla periaatteella, mutta va
alin luonne oli erilainen. Pormestarin tehtviin haettiin kaupungin ulkopuoleltaki
n, vaikka hakijalle oli eduksi, jos hnet jo ennestn tunnettiin kaupungissa. Eduksi
oli mys, jos ehdokas lupasi maksaa elkett edelliselle viranhaltijalle tai hnen leske
lleen.[6]
Muita raadin alaisia virkoja oli 1700-luvulla varsin vhn. Suurimmissa kaupungeissa
oli kaupunginsihteeri ja pienemmiss notaari. Kaikissa kaupungeissa oli kassanhoi
taja. Lisksi saattoi olla kaupunginvouti, kaupunginviskaali ja kaupunginpalvelijo
ita. Kaupunginarkiston hyv hoito oli trke. Osa kaupungin asioista hoidettiin ilman k
orvausta kiertvn rasituksen periaatteella, eli vastuu tuli kullekin porvarille vuo
rollaan. Tydet poliittiset ja taloudelliset oikeudet oli niin sanotuilla oikeilla
porvareilla. Heidn alapuolelleen muodostui 1700-luvun aikana ryhm, joka oli ostan
ut porvarisoikeudet, koska kaupungit myivt niit rahapulan takia. Heihin kuului ksit
yliskisllej, kirvesmiehi, merimiehi, ajureita ja kalastajia. Tt kehityst ei pidetty
a kruunu alkoi valvoa tarkemmin, keit porvareiksi hyvksytn.[6]
Moniin kaupunkeihin syntyi 1600-luvulta alkaen neuvoa antavaksi elimeksi kaupung
invanhimmat. Sen koko ja koostumus vaihteli suuresti. Vuonna 1758 mrttiin, ett kaupu
ngissa tulee olla kaupunginvanhimmat, jotka tuovat esille porvariston mielipitee
n verotusta, taloutta ja maaomaisuutta koskevissa asioissa.[6]
Lhteet[muokkaa | muokkaa wikiteksti]
? Jump up to: a b Halmesvirta, Anssi & Ojala & Roiko-Jokela & Vilkuna: Historian
sanakirja. Gummerus. Jyvskyl, 1999. ISBN 951-20-5089-7.
Jump up ? Uusi tietosanakirja, hakusana kaupunginlaki. Tietosanakirja oy 1960 1966
.
Jump up ? Gardberg, C. J.: Kaupunkilaitos keskiajalla ja uuden ajan alussa. Suom
en kaupunkilaitoksen historia I, 1981. Suomen Kaupunkiliitto.
Jump up ? Viipurin maistraatin arkiston kuvaus Kansallisarkisto. Viitattu 31.7.2
013.
Jump up ? Kallioinen, Mika: Suomi, hansa ja talouden varhaiset verkostot. Teokse
ssa Suomen kulttuurihistoria: 1, Taivas ja maa. (ptoim.) Kolbe, Laura, s. 200-201.
Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-1842-8.
? Jump up to: a b c Mntyl, Ilkka: Kaupunkien hallinto. Suomen historia 4. Vapauden
aika, kustavilainen aika. Ptoimittaja Yrj Blomstedt, 1986. Weilin+Gs.
Luokat: KeskiaikaRuotsin historiaTuomioistuimetKunnallishallinto
Navigointivalikko
Et ole kirjautunutKeskusteluMuokkauksetLuo tunnusKirjaudu sisnArtikkeliKeskusteluL
ueMuokkaaMuokkaa wikitekstiNyt historia
Hae
Siirry
Etusivu
Tietoja Wikipediasta
Kaikki sivut
Satunnainen artikkeli
Osallistuminen
Ohje
Kahvihuone
Ajankohtaista
Tuoreet muutokset
Tykalut
Tnne viittaavat sivut
Linkitettyjen sivujen muutokset
Toimintosivut
Ikilinkki
Sivun tiedot
Viitetiedot
Tulosta tai vie
Luo kirja
Lataa PDF-tiedostona
Tulostettava versio
Kielet
Lis linkkej
Sivua on viimeksi muutettu 9. huhtikuuta 2015 kello 18.22.
Teksti on saatavilla Creative Commons Attribution/Share-Alike -lisenssill; lisehto
ja voi sislty. Katso kyttehdot.
Wikipedia on Wikimedia Foundationin rekisterim tavaramerkki.
Ongelma artikkelissa?
TietosuojakytntTietoja WikipediastaVastuuvapausKehittjtCookie statementMobiilinkymWiki
edia Foundation Powered by MediaWiki